Kotimatkan vaiheita:

Lentomme Bolognasta Frankfurtiin ei päässytkään laskeutumaan, sillä joku tyyppi lennätti dronea kentän yllä. Lentomme suuntasi Stuttgartiin, josta ei ole mitään tietoa jatkolennoista. Turvallisuussyistä kukaan ei saa laskeutua tai nousta Franfurtin kentälle. Polttoainetta ei riittäisi pitkään kiertelyyn kentän yläppuolella, joten kapteeni (tai lennonjohto) teki päätöksen laskeutumsiesta muualle.

Stuttgartissa pääsimme lopulta ulos koneesta ja vähän eksyimme muusta porukasta. Lopulta löysimme pari avulista ihmistä: turvatarkastuksen virkailijan ja poliisin, jotka auttoivat meitä eteenpäin. Me lähdimme pois turvatarkastuksen toiselle puolelle Lufthansan tiskille ja siellä olikin sitten pitkä jono. Yhden suomalaisen avustuksella saimme selville, että meille järjestettiin bussikuljetusta Frankfurtiin ja sieltä sitten lentoja eteenpäin. Kaikki kesti tosi kauan ja infoa tuli uskomattoman hitaasti.

Bussissa tajusimme, että monet rupesivat soittelemaan jatkolentoja itse ja Anna rohkeasti sai meille hankittua paikkavarauksen kahden jälkeen lähtevään koneeseen. Sillä pitäisi ehtiä illaksi kotiin, näin toivomme.

Pikainen kotimatkamme muuttui siis Saksan kiertoajeluksi tässä vaiheessa ja tämä kirjoittaminenkin on tosi hankalaa bussissa. Emme myöskään tiedä, milloin saamme lähetettyä näitä päivityksiä. Tällä hetkellä myös matkan koukerot vievät voimia ja varsinaisia työhön liittyviä päivityksiä kirjoitamme sitä mukaan, kuin energiaa riittää. Onneksi teimme aika tarkkoja muistiinpanoja ja otimme satoja kuvia. Niiden avulla varmaan saamme pääkohdat välitettyä myös ammatillisessa mielessä.

Kahden ja puolen tunnin bussimatkan jälkeen seurasi kiivas juoksu kaukaa kohti terminaalia ja kahden ja puolen tunnin jonotus. Kyselimme apua monelta ja saimme aina saman vastauksen, että seisokaan jonossa ja pääsette aikanaan asiakaspalvelijan luo. Lopulta pääsimme tosi ystävällisen herran luo ja hän kysyi, miksi emme menneet meille varatulle lennolle, joka lähti puolisen tuntia sitten. Mitäs siihen muuta voisi sanoa, kuin ettei meitä päästetty. Ja kyllä harmitti. Seuraava meille sopiva lento lähtee noin klo 21 illalla ja ei edes ole varmuutta, mahdummeko kyytiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut kahden välilaskun lento Kööpenhaminan ja Tukholman kautta, mutta siinäkin vaihdot olisivat olleet tosi tiukat.

Iltapäivän pelasti hyvä ruoka ja ihana tarjoilija, joka kiireestä huolimatta hymyili ja oli ystävällinen 

Tiedeopetuskeskuksessa

Kävimme Lauran kanssa tiedeopetuskeskuksessa, josta hän sai lainaksi planeettavaakoja ja painovoimaa esittelevän maapallon.

Anna jutteli 15 metriä pitkään putkeen ja koki oikeasti sen, miten hitaasti ääni kulkee. 

Laura opettaa lapsille matematiikkaa ja myös astronomiaa. Hän kertoi, että keskiviikkona hänellä oli ollut tosi rankka päivä lasten kanssa, sillä ulkona satoi ja lapset olivat olleet koko päivän sisällä. Illalla heillä oli valtavasti energiaa, joka luonnollisesti purkautui matematiikan tunnilla Lauran kanssa. 

Tiistaina aamupäivällä ihan oikeaa asiaa

Makean italialaisen aamupalan jälkeen lähdimme Elisa Emilianin kyydillä kohti Faenzan keskustaa. Jätimme auton parkkiin ja kävelimme halki kaupungin historiallisen keskustan kohti PiGregon toimistoa ja asuntolaa. PiGrego on yksityisopetusta tarjoava organisaatio, joka on perustettu pari vuotta sitten. PiGeron nettisivuihin voi tutustua täällä. 

Pihan muurissa oli merkillisiä ojentuvia käsiä

Organisaation perustaja Laura Emiliani kertoi, että hän perusti PiGregon, koska Italian koulujärjestelmä ei tukenut tarpeeksi erityistä apua tarvitsevia oppilaita. Erilaisia oppilaita ei pystytä huomioimaan, koska opettajien koulutuksessa keskitytään vain aineen oppimiseen, ei oppimisen ja opettamisen perusteisiin. Opetusta tarjotaan myös esimerkiksi ikääntyville, maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Järjestö ei markkinoi toimintaansa kovin aktiivisesti, sillä asiakkaita riittää ja tyytyväiset oppilaat ja heidän opettajansa levittävät sanaa tehokkaasti.

Opettajina toimivat järjestön perustajan lisäksi vapaaehtoistyöntekijät ja italialaiset opettajat. Yhteistyökumppaneina on erilaisia toimijoita. 

Toimistossa törmäsimme ensimmäisenä Lauraan, Elisan sisareen. Rakennuksen toisessa kerroksessa oli yksi tutoreista opettamassa maahanmuuttajanuorille Euroopan karttaa ja lippuja. Nuoria oli useammasta eri maasta ja joukossa oli myös Venäläinen vapaaehtoistyöntekijä. Nuoret opiskelivat samalla italiaa, koska se on edellytys maassa selviämiseen.

Oppilaita Italian kielen ja Eurooppatuntemuksen tunnilla

Tapasimme myös espanjalaisen vapaaehtoistyöntekijän Alvaron, joka valmisteli oppituntia. Hän työskenteli avarassa tilassa, joka oli samalla myös asuntolan yhteistila ja keittiö.

Keittiö, jota käyttävät rakennuksessa asuvat vapaehtoiset

Taidetta, juoksijoita

Lauran oli pakko lähteä hoitamaan asioita ja me jäimme Elisan kanssa istumaan tiedekeskuksen puutarhaan ja keskustelemaan.

Kerroimme Elisalle Hyria säätiön toiminnasta ja kävimme läpi meitä yhdistäviä asioita. Elisa on perustanut S.E.M.I -nimisen järjestön hieman ennen PiGregon perustamista. Järjestön toiminta-ajatuksena on luoda kansainvälisiä toimintamahdollisuuksia, helpottaa nuorten liikkuvuutta Euroopassa ja panna alulle erilaisia projekteja näihin liittyen. Hän on mukana ESC-vaihdoissa (entinen EVS) sekä nuorisovaihdoissa (YE, youth exchange). Elisalla oli juuri jännittävä tilanne, sillä hän odotti Italian kansallisen järjestön vastausta projektihakuihin ja vierailumme aikana saimmekin kuulla positiivisista vastauksista.

Väliaikatietoa väsyneiltä matkalaisilta

Faenza on ihana, Ravennassa oli mahtavaa, ollaan tavattu upeita ihmisiä ja tehty kivoja suunnitelmia.

Mieleen on tullut monta kertaa, että jokaisen säätiöläisen pitäisi päästä jossain vaiheessa tällaiselle matkalle näkemään, kokemaan ja tutustumaan. Ehkä jo piankin saadaan vieraita täältä Italiasta meille Suomeen.

Olemme olleet iltaisin niin poikki, että kirjoittaminen ei ole tullut edes mieleen. Huomenna aamulla taksi hakee meidät klo 3.30 ja suuntaamme kohti Bolognan lentokenttää ja kotia. Toivottavasti pysymme koneessa sen verran hereillä, että saamme siirrettyä meidän kokemuksia blogipostauksiksi ja Suomessa vihdoin pääsemme julkaisemaan niitä.

Älkää siis unohtako tätä blogia, vaikka matkamme ihan pian päättyykin. Monta hauskaa juttua on tulossa.

Matkalla navettaan, hei missä me oikein ollaan? Onneksi lähdettiin kävelemään toiseen suuntaan, kun hostimme Elisa Emiliani tuli meitä noutamaan  

Vielä hymyilyttää :-) 

Kuka tätä blogia oikein tekee?

Matkassa ovat siis Anna Korhonen ja Minttu Auvinen, jotka työskentelevät molemmat Hyria säätiössä. Hyria säätiössä tehdään monipuolista työtä työttömien parissa nuorten ja aikuisten kanssa. Säätiöllä on toimipisteitä Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hausjärvellä ja Lopella. Säätiöön voit tutustua täällä.

Kansainvälisyystyötä on  säätiössä tehty jo pitkään ja meillä on ollut vapaaehtoisia nuoria Espanjasta, Ranskasta, Portugalista, Unkarista ja jopa Argentiinasta yhteensä noin 15 kappaletta. Monista heistä on tullut ystäviä, joiden kuulumisia kysellään säännöllisesti. 

Tänä kesänä säätiön eri toimipisteisiin on tulossa jälleen vapaaehtoisia. Tarkoitus on myös vahvistaa sending-toimintaa, eli meidän suomalaisten nuorten lähettämistä maailmalle. Mahdollisia paikkoja ja tehtäviä on lukemattomia. On tärkeää innostaa nuoria kokeilemaan siipiään ja lähtemään rohkeasti maailmalle. Kun lähetämme nuoria kohteeseen, me haluamme tietää, millaiseen paikkaan nuori menee ja miten hän siellä selviää. Sen vuoksi luomme suhteita, etsimme kumppaneita ja verkostoidumme. 

Täällä Fanzassa ja huomenna Ravennassa tutustumme S.E.M.I:in,  PiGrecoon, nuorten infopisteeseen sekä Libraan. Näistä lisää myöhemmin (pysy tällä kanavalla)

Tässä vielä on hymy herkässä, kun lähdetään kolmen jälkeen iltapäivällä Helsinki-Vantaalta liikkeelle. Iloa ja intoa seikkailuun!

Annan toimipiste on Hyvinkään Nasta ja hän on siellä sosiaalikuraattorina. Anna on ollut säätiössä töissä vähän reilun vuoden ja hän työskentelee nuorten kanssa. Säätiön kansainvälisyystyössä hän on vielä matkan alussa, sillä KV-tiimiin haettiin ja saatiin uusia innokkaita jäseniä juuri kevättalvella. Annan lisäksi uusia kasvoja ovat Tanja Kuri, Taru Pihlajaniemi ja Sanna Kukkonen.

Kansainvälisyys on aina kiinnostanut Annaa ja hänestä on hienoa, kun on ystäviä monessa maassa ja koteja ympäri maailmaa. Hän on aina haaveillut vapaaehtoistyöstä maailmalla, ja ollutkin mukana parissa CISV-projektissa Italiassa. Annasta on tärkeää, että nuorille kerrotaan mahdollisuuksista päästä näkemään maailmaa ja tähän säätiön KV-työ antaa loistavan mahdollisuuden. 

Minttu työskentelee Lopella työvalmentajana ja säätiöläinen hän on ollut jo kohta seitsemän vuotta. Hän on ollut mukana säätiön KV-työssä jo pitkään ja nähnyt vapaaehtoistyöntekijöiden työskentelyä eri toimipisteissä. Minttu ei itse ole ollut vapaaehtoisena maailmalla, mutta tehnyt työnsä lisäksi vapaaehtoistyötä AFS:ssä ja ollut host-äiti jo kahdelletoista vaihto-oppilaalle.

Mintun mielestä kansainvälisyystyö luo aivan uudenlaisia mahdollisuuksia säätiössä sekä aikuisille, että nuorille. Ulkomaalaisen työntekijän läsnäolo pajan arjessa on mielettömän hieno mahdollisuus jokaiselle säätiön asiakkaalle peilata omaa elämäänsä ja omia rajojaan turvallisesti. Kielitaito, rohkeus ja heittäytyminen ovat avaimia oman elämän hallintaan.

Tässä näette meidät ihan tositoimissa luomassa sisältöä, Vähän vielä harjoitellaan...

Matka jatkuu, aamiaisen jälkeen suunnataan Elisa Emilianin kanssa kohti Faenzan kohteita.

Matka alkaa

Matkamme alkoi Riihimäeltä maanantaina 6.5. vähän ennen yhtä päivällä. Sieltä huristimme Kohti Helsinki-Vantaata ja suurta seikkailua. Matkan tarkoitus on luoda suhteita, löytää meidän nuorille vapaaehtoispaikkoja ja ehkä myös vapaaehtoisia nuoria Suomeen ja Hyria säätiöön.

Avokadobageli oli juuri sopiva välipala ennen koneeseen menoa. Herkullinen ja sopvasti maustettu. Nam. 

Meillä on matkaliput puhelimessa ja ihan vaan muistutukseksi meille ja muillekin, että puhelin kannattaa ottaa mukaan autosta, niin pääsee paremmin turvatarkastuksesta läpi. Hauskaa oli huomata, että tosi monilla oli lippu puhelimessa, ei siis paperijätettä turhaan.

Annaa vähän pelotti, onko käsimatkatavarana oleva reppu liian suuri, mutta hyvin se mahtui. 

Käsimatkatavaroilla matkustaessa on hyvä muistaa, että nesteet pitää saada sullottua yhteen litran vetoiseen läpinäkyvään muovipussiin. Se, minkä kokoinen on litran muovipussi, on tietysti vähän tulkinnan varainen juttu ja siitä voi käydä keskustelua vaikka virkailijan kanssa turvatarkastuksessa. Lisäksi kannattaa pakata mahdollisesti vuotavat purnukat erilliseen pussiin toisen pussin sisälle, jollei halua kaiken kastuvan.  

Me kuitenkin selvisimme kaikella kunnialla koneeseen, vaikka lähtöportti vaihtui jossain välissä. Kone on aivan täynnä ja Mintun käsimatkalaukku napattiin portilla ruumaan ja selvitettiin Bolognaan saakka. Matkan ensimmäinen osuus, noin 2½ tunnin lento Muncheniin alkoi aurinkoisessa säässä. Me aloitimme tietysti heti keskustelun yleisesti matkasta ja muistakin työjutuista sekä starttasimme tämän blogin.

Koneessa tarjottiin juustokeipää, joka oli ihan jees. 

Tämän blogin ensimmäiset kirjaimet syntyvät tässä. 

Saksassa sää oli selvästi harmaampi kuin Suomessa, mutta onneksi kuitenkin ihan lämmintä, vihreää ja niin saksalaista. 

Klo 18.00 Saksan aikaa istumme täällä Munchenin lentokentällä. Nautimme kevyet salaatit ja odottelemme pääsyä Bolognan koneeseen portilla G10. Tunnelma on rauhallinen ja meitä selvästi vähän väsyttää. Kolmen minuutin päästä aletaan päästää ihmisiä koneeseen. Täältä tullaan Italia.